tiistai 19. heinäkuuta 2011

Kesälaitumilla

Kesä. Olen lomaillut. Viettänyt aikaa perheen kanssa. Tavannut ystäviä. Matkustanut, mökkeillyt, uinut, saunonut, soutanut, hoitanut kasvimaata. Syönyt jäätelöä ja mansikoita. Rentoutunut.

Jätin kaupunkiin niin stressin kuin syövänkin. On merkillistä kuinka sen jälkeen kun annoin itselleni luvan ajatella syöpää niin paljon kuin haluan, en oikeastaan ole juurikaan ajatellut sitä. En enää jokaisesta kivunvihlaisusta tai yskähdyksestä ajattele automaattisesti syöpää, vaan olen kehittynyt erittäin taitavaksi keksimään muita selityksiä vaivoilleni. Ehkä nyt, kun leikkauksesta on reilu vuosi, alan myös tottua elämään proteesin kanssa. En enää tunne koko ajan että jotakin puuttuu, enkä vilkuile näkyykö kaula-aukostani jotakin ylimääräistä - tai pikemminkin se että jotakin ei ole. Olen hiljalleen kevään ja kesän mittaan ylittänyt omia kynnyksiäni: käynyt uimahallissa ja saunonut ystävien ja lopulta myös heidän lastensa kanssa.

Perjantaina menen viimeisen kerran tapaamaan psykiatria. Ehkä nyt on hyvä aika pohtia, kuinka tämä kokemus minua muutti? Lopulta hyvin vähän. Fyysisesti olen auttamatta hieman entistä raihnaisempi, mutta en kovin helpolla anna periksi sellaisille rajoitteille (mistä maksan toisinaan kipuina ja lisääntyneenä turvotuksena, myönnettäköön). Yritän kenties syödä hiukan entistä terveellisemmin, mutta toisaalta olen lukenut että triplanegatiivinen rintasyöpä ei yleensä ole yhteydessä elintapoihin - ja toisaalta ne virheet joita elintavoissani kenties olen menneisyydessä tehnyt eivät muutu tekemättömiksi vaikka siirtyisin ruokavalioon joka koostuisi pelkistä vihreästä teestä, parsakaalista ja herkkusienistä. Olen uskoakseni saanut kärsimyksestä sellaisen oppitunnin, joka ei heti unohdu, ja kenties, toivottavasti, se tekee minut ymmärtävämmäksi muiden kärsimystä kohtaan.

Elokuussa on edessä paluu arkeen sekä työrintamalla että vuosikontrollien merkeissä. Lisäksi odottelen edelleen kutsua perinnöllisyystutkimuksiin. Mutta tällä hetkellä en osaa pelätä edes tulevia kontrolleja. En ole vielä valmis julistamaan voittoa syövästä - jos koskaan tulen olemaankaan - mutta jokin perimmäinen, itsepintainen usko siihen, että elämä jatkuu ja kantaa tavalla tai toisella, on nähtävästi palannut, ja sen myötä olen saanut takaisin kyvyn nauttia elämästä.