keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Puhtaat paperit

Tämän vuoden ensimmäinen kolmannes on takanapäin. Kävin tänään lääkärissä kuulemassa tuloksia. Verikokeissa ja tietokonetomografiassa kaikki oli odotetusti kunnossa.

Hiljattain luin että jos triplanegatiivisen rintasyövän kanssa selviytyy ensimmäisistä kolmesta vuodesta ilman uusiutumista, pitkäaikaisennuste paranee merkittävästi. Kolmen vuoden tavoitteeseen on kuitenkin vielä matkaa, elo-syyskuun vaihteessa tulee kuluneeksi vasta vuosi hoitojen päättymisestä. Samoihin aikoihin ovat seuraavat kontrollit: verikokeet, TT ja mammografia.

Kevät tuli lopulta tänäkin vuonna ja koivut vihertävät jo. Lämpimänä pääsiäismaanantain iltana ilmassa oli jo lupaus tulevasta kesästä. Puutarhapalsta kutsuu puuhailemaan ja kesäkoti odottaa asukkaita. Tämän päivän tiedoilla on hyvä jatkaa kesää kohti.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Kontrollikierros

Viimeaikaisen hiljaisuuteni syynä ovat toisaalta työkiireet, toisaalta se, että syöpärintamalta ei ole vähään aikaan kuulunut (onneksi) mitään uutta. Tiivis työrupeama, jota on jatkunut maaliskuun loppupuolelta, on pitänyt myös ajatukset enimmäkseen muissa asioissa. Huomenna kuitenkin pyörähtää kontrollikierros jälleen käyntiin verikokeiden merkeissä, tiistaiaamuna on vuorossa tomografia. Tuloksia odottelen sitten pääsiäisen ylitse. Tällä kertaa suhtaudun kuitenkin kontrolleihin aika rauhallisin mielin, koska vastahan maaliskuussa kävin verikokeissa ja keuhkojen viipalekuvassa.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Gallup rintasyövän sairastaneille

Olen tässä viime aikoina miettinyt, kuinka paljon kipuja on kohtuullista olla leikkausalueella ja leikatun puolen käsivarressa 9 kk leikkauksen jälkeen? Minulla on jatkuvasti lievää aristusta/kipua em. alueilla, olen ikään kuin tietoinen niiden olemassaolosta koko ajan. Kosketusarkuutta varsinkin leikatulla alueella ja kyljessä on melko paljon. Kättä ajoittain särkee ja kaikki venytystä aiheuttava käden liike (kuten astioiden ottaminen yläkaapista) tuottaa jonkin verran kipua. Kuinka paljon teillä muilla on, joille on tehty vastaava toimenpide, eli rinnan poisto ja kainalontyhjennys?

Entä muut riesat? Minulla on edelleen vasemman käden kolme ulointa sormea jossain määrin tunnottomat, ilmeisesti siksi että jokin isompi hermo on vioittunut leikkauksessa. Käsi myös puutuu helposti, ja jotkin käden asennot ovat kivuliaita. Myös tukihihan aiheuttama puristus saa olkavarressa aikaan kipua, jota epäilen hermoperäiseksi. Onko teille muille jäänyt tällaisia vaivoja? Ja ennen kaikkea, onko niille tehty jotain, vai onko vain kehotettu elämään niiden kanssa ja olemaan tyytyväinen siitä että henkiriepu on tallella?

Alan olla lopen uupunut tekemään irtiottoa syövästä. Sitä on vaikea unohtaa kun joutuu elämään sen jälkiseurausten kanssa jokaisen valveillaolohetken.

(En viitsi nyt tässä yhteydessä edes kirjoittaa sytostaattihoitojen sotkemasta hormonitoiminnasta ja sen sivuvaikutuksista, jotka ovat viime aikoina taas pahentuneet - minulla ei sentään ole estolääkitystä päällä.)